Helppo ja nopea joulusiivous
Joulu lähestyy ja tuo tullessaan ihania hetkiä läheisten kanssa – mutta sitä ennen kodissa saattaa vallita melkoinen kaaos. Lahjapaperit levällään, villakoirat sohvapöydän alla ja keittiössä viime vuoden piparimuotit muistuttavat tekemättömistä töistä. Kuulostaako tutulta? Ei hätää! Olemme koonneet parhaat vinkit, joiden avulla joulusiivous muuttuu kevyemmäksi, ekologisemmaksi ja ennen kaikkea stressittömäksi. Joulusiivouksen ei tarvitse olla uuvuttava urakka – sen voi hoitaa fiksusti ja jopa vähän rennosti. Ota mukava asento, ja sukelletaan siivouksen saloihin!
Suunnittele:
Aloita joulusiivous pienellä suunnitelmalla. Tee lista kodin tärkeimmistä tiloista ja keskity niihin, joissa vietätte eniten aikaa jouluna. Olohuone, keittiö ja kylpyhuone ansaitsevat erityistä huomiota.
Tärkein vinkki: Jaa siivous osiin. Esimerkiksi maanantaina voi imuroida, tiistaina pyyhkiä pölyt ja keskiviikkona pestä kylpyhuoneen. Näin työ ei tunnu niin raskaalta!
- Mieti, mikä on tärkeää – kuinka suureen joulusiivoukseen ryhdyt?
- Mitkä ovat tärkeimmät huoneet?
- Tee lista tehtävistä ja laita ne tärkeysjärjestykseen
- Jaa tehtävät perheen kesken
- Etene huone kerrallaan
Hanki uusia piristäviä siivousvälineitä!
Muista ainakin nämä:
- Raivaa häiritsevä törky piiloon
- Pyyhi pölyt ja tuuleta koti
- Tuuleta petivaatteet
- Tee tilaa jääkaappiin
- Puhdista uuni ja liesituuletin
- Tarkasta palovaroitin
Ota esiin koristeet!
Tunnelmavalaistus piilottaa nurkkien pölyt!
Onko joulu kiireen, stressin ja eripuran aikaa? Joulusiivous on perinteinen joulunpyhien kiistakapula. Jos siivous ei kuulu koko perheen suosikkipuuhiin, voi joulusiivouksen huoletta suorittaa hieman rennommin! Poimi talteen ammattilaisen vinkit onnistuneeseen joulusiivoukseen.
Mikä tuo joulun tunnelman? Tuskin ainakaan suuri riita joulusiivouksesta.
Joulusiivous kannattaa aloittaa miettimällä koko perheen voimin, mikä on tärkeää.
Usein perheenjäsenten vastaukset eroavat paljon toisistaan. Yksi nauttii eniten ruuasta, toinen seurasta ja kolmas siististä ja koristellusta kodista. Kannattaa tehdä kompromissi! Kun kaikki kantavat oman kortensa toistensa kekoon, saa jokainen viettää myös itselleen mieluisaa joulua.
Joulusiivous on tekniikkalaji – suunnittelu kannattaa.
Kannattaa keskittyä niihin huoneisiin, joissa jouluna vietetään eniten aikaa. Jos joulusiivous ei houkuttele, kannattaa siivota keittiö ja olohuone ja unohtaa muu. Huijaaminenkin on täysin sallittua! Kukaan ei kurkistele jouluna kaappeihin, joten riittää, että kaikki häiritsevä törky raivataan pyhien ajaksi lähimpään piiloon.
Osta uusia siivousliinoja ja hyväntuoksuinen yleispuhdistusaine! Uusilla välineillä puhdasta tulee useimmiten nopeammin. Kahdestakin syystä; niihin tulee tartuttua mieluummin kuin vanhoihin ja jälki on todennäköisesti siistimpi. Tuoksu myös tekee leijonanosan puhtaan kodin mielikuvasta.
Etenkin isossa asunnossa työnsä jälkiä voi olla vaikeaa huomata. Kun siivous etenee huone kerrallaan, näkee lopputuloksen nopeammin. Joulusiivous sujuu tuskitta, kun hoitaa tärkeät huoneet ensin ja jättää listan hännille ne, joissa ei jouluna juuri oleskella. (Ne voi jättää vaikka kokonaan siivoamattakin, jos siltä tuntuu.)
Lisää vinkkejä kodin siivousjärjestykseen voi kurkkia vaikka täältä.
Keittiö on kodin sydän, etenkin jouluna.
Jouluateria on huomattavasti mukavampaa valmistaa siistissä keittiössä. Aloita raivaamalla työtasoilta pois kaikki, mitä et usko jouluna tarvitsevasi. Ota esiin (tai helposti saataville) ne ruoanvalmistuvälineet ja tarjoiluastiat joita uskot tarvitsevasi. Jääkaappiin katsominen saattaa hirvittää, mutta se kannattaa. Inventaario on hyvä tehdä mieluiten jo ennen kuin kannat joulun antimet kaupasta kotiin.
Uunin, lieden ja liesituulettimen puhdistamisesta ei kannata tinkiä! Kaukaa viisas pyyhkäisee uunin nopeasti myös joulukinkun paistamisen jälkeen. Puhdas liesituuletin pitää kodin raikkaana ahkerasta ja ehkä rasvaisestakin ruoanlaitosta huolimatta.
Vaivaako kalkki keittiössä tai kylpyhuoneessa? Lukaise tästä vinkimme kalkinpoistoon!
Muista tarkastaa palovaroitin, mieluiten kahteen kertaan!
Anna joulukoristeiden tehdä tehtävänsä ja vilkaise lopuksi makuuhuoneeseen.
Joulukoristeet, kynttilät ja hämärä tunnelmavalaistus varastavat huomion kaikilta niiltä nurkilta, mitä et ehtinyt tai jaksanut siivota. Jos nautit kodin koristelusta, ei sitä kannata jättää pelkästään pyhien iloksi. Havunoksat tuovat tunnelmallisen tuoksun jo ennen joulukuusen hakua ja jouluvalothan ovat oikeastaan sesonkivalot!
Uhraa pieni ajatus myös makuuhuoneelle. Onko mitään parempaa kuin pakkasessa tuuletetut petivaatteet? Imuroitu sänky, raikkaat petivaatteet ja puhtaat lakanat kruunaavat jouluyön.

Joulusiivous on joukkuelaji
Tehokas joulusiivous tapahtuu joukkueena ja tiimityönä. Kutsu perheenjäsenet mukaan siivoukseen! Jaa tehtävät niin, että jokaiselle löytyy sopivaa puuhaa. Me Koti Puhtaaksi Oy:ssä työskentelemme myös aina pareittain ja tiedämme, että yhdessä kaikki onnistuu paremmin. Jokainen perheenjäsen voi hoitaa siivouksesta sen osan, joka tuntuu itsestä houkuttelevimmalta (tai vähiten vastenmieliseltä). Homma hoituu yhdessä reippaasti ja kaikki osaavat varmasti arvostaa omin käsin siivoamaansa kotia hieman enemmän. Jääkaapin oveen ripustettu lista vastuualueista ja tehtävistä on helppo tapa kohentaa motivaatiota. Yliviivatkaa valmiit kohdat!
Voit jakaa tehtäviä vaikkapa seuraavasti:
- Lapsille pölyjen pyyhkimistä tai kirjojen ja lelujen järjestämistä hyllyyn.
- Aikuisille imurointia ja keittiön pintojen puhdistusta.
Muista: tiimityö ei pelkästään nopeuta siivousta, vaan myös tuo perheeseen jouluista yhdessä tekemisen iloa.
Ammattilaisen vinkkejä joulusiivoukseen:
- Aloita pölyjen pyyhintä ylhäältä ja etene kohti lattiaa
- Tuuleta koti vasta pyyhittyäsi pölyt
- Kastele sauna, odota 10 minuuttia ja pese vasta sitten
- Hyvä tuoksu tuo puhtauden tunteen
- Älä stressaa, kaikkialla ei tarvitse olla putipuhdasta
- Jouluna voi olla hyvä hetki siirtyä ekologisempaan siivoukseen. Kodin pinnat kiiltävät, kun käytät esimerkiksi ruokasoodaa tai sitruunahappoa.
- Jos haluat ammattilaisen tekemään joulusiivouksen, kannattaa siivous varata nyt
Kun koti on puhdas ja järjestyksessä, joulun taika tuntuu kahta vahvemmin. Jos haluat valita tänä vuonna kevyemmän tavan siivota ja antaa aikaa tärkeimmille hetkille, me riennämme mielellämme apuun. Ota yhteyttä matalalla kynnyksellä.