Apua, lapsi toi kotiin täitä! – Näin pääset niistä eroon.

Tunnistat täitartunnan kutisevasta päänahasta ja korvien tai niskan läheltä löytyvistä pienistä vaaleista saivareista eli täin munista. Ne ovat tiukasti kiinni hiuksessa eivätkä liiku hilseen tavoin. Eläviä täitä ei ole helppo erottaa hiusten joukosta, sillä ne liikkuvat vikkelästi.

Täit voi löytää kampaamalla hiukset tiheällä kammalla valkoisen paperin yläpuolella. Päästä tipahtaneet, harmaat tai rusehtavat, muutaman millimetrin kokoiset täit näkyvät hyvin vaaleaa taustaa vasten.

Täitartunnan saamisella ole mitään tekemistä puhtauden tai hiusten­pesun kanssa. Kyse on lähinnä huonosta tuurista. Yleensä tartunnan saavat lapset.

 

Haastattelimme artikkelia varten Suomen Apteekkariliiton viestintäproviisori Emmi Puumalaista.

Miten täit hävitetään?

Säännöllinen kampaaminen on täitartunnan tärkein hoitomuoto.

Täikammalla kaikki saivareet, eli täin munat, saadaan irtoamaan hiuksesta. Jokaisella perheenjäsenellä tulisi olla oma henkilökohtainen täikampa. Täikampaa hankkiessa kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että täikampa täytyy puhdistaa huolellisesti jokaisen käyttökerran jälkeen. Esimerkiksi metallinen täikampa on helppo desinfioida keittämällä se hoitojen välissä.

Kampaamisen lisäksi täitartuntaa hoidetaan apteekista saatavilla itsehoitotuotteilla. Niiden vaikutus perustuu täin hermoston lamaannuttamiseen, täin tukahduttamiseen tai kuivattamiseen. Hoitotuotteita on tarjolla geelinä, vaahtona, liuoksena tai shampoona.

Lääkkeelliset, permetriiniä tai malationia sisältävät tuotteet lamauttavat ja tappavat täit. Tukahduttava, silikoni- tai öljypohjainen seos on lääkkeetön vaihtoehto. Se muodostaa kalvon täin ympärille ja tukkii sen hengitystiet. Osan tuotteista luvataan tehoavan myös saivareisiin.

Sopivan tuotteen valintaan vaikuttaa hoidettavan ikä ja allergiat sekä se, mitä aineita aikaisemmin on käytetty. Lääkkeellisiä valmisteita ei tulisi käyttää ennaltaehkäisevästi tai tilanteissa, joissa täitartunta ei ole varma. Silloin parempi valinta on silikoni- tai öljypohjainen tuote.

Luonnonmukaista vaihtoehtoa etsiville on tarjolla mm. pajunkuorta sisältävä shampoo, jota suositellaan käytettäväksi ennaltaehkäisevästi – esimerkiksi silloin, kun koulusta tai päiväkodista tulee ilmoitus, että täitä on havaittu.

Koko perhe kannattaa tutkia kerralla

On hyvä muistaa, että täit tarttuvat lasten lisäksi myös aikuisiin.

Kun täitä löytyy, häätökäsittely tehdään vain tartunnan saaneelle perheenjäsenelle. Kertakäsittely ei yleensä riitä, vaan häätö on tehtävä uudelleen 7-14 päivän kuluttua. Muita perheenjäseniä kannattaa kammata säännöllisesti, jotta mahdollinen tartunta havaitaan mahdollisimman pian.

Häätökäsittelyn jälkeen hiukset kammataan huolellisesti täikammalla, jotta vahingoittuneet täit ja kuoriutumattomat munat saadaan pois. Tukka käydään läpi osio kerrallaan. Kampaamista kannattaa jatkaa säännöllisesti kaksi viikkoa hoidon jälkeen.

Jos hoito epäonnistuu tai perheeseen on saatu uusi tartunta, häätökäsittely aloitetaan alusta. Epäonnistuneen hoidon jälkeen kannattaa kokeilla toista valmistetta. Mikäli itsehoito ei auta, kannattaa kääntyä lääkärin puoleen. Jos lapsi raapii päänahkaa ja iho rikkoutuu, kannattaa hoitotuotteet valita yhdessä lääkärin kanssa.

Täit eivät tartu lemmikeihin eikä lemmikin ulkoloistartuntaa voi hoitaa täituotteilla.

Siivousohjeet täiden karkotukseen

Ensimmäisen häätökäsittelyn yhteydessä kaikki käytössä olleet vuodevaatteet ja vaatteet pestään 60-asteisella pesuohjelmalla. Jos tekstiili ei kestä kuumaa pesua, sen voi pakastaa yön yli tai antaa olla kaksi tuntia kuumassa saunassa.

Hiusten kanssa kosketuksissa olleet esineet, kuten hatut, korvakuulokkeet, hius­pinnit ja -pampulat, voi eristää kahdeksi viikoksi muovipussin sisälle, jonka aikana täit ja saivareet kuolevat. Myös leikeissä olleet pehmolelut ja pyyheliinat kannattaa puhdistaa.

Suursiivousta ei tarvitse tehdä, peruspuhtaus riittää!

Tarkkana syksyllä

Pahimmat täiepidemiat ajoittuvat yleensä syksyn alkuun, kun koulut ja pipokausi alkaa. 

Täit pystyvät elämään päänahan ulkopuolella 1—2 vuorokautta, jonka aikana ne voivat siirtyä pipojen, huivien tai hiusharjojen välityksellä. Lapsia onkin neuvottava säilyttämään pipoa ja kaulahuivia oman takin hihassa ja käyttämään vain omia päähineitä ja hiustarvikkeita.

Kun huomaat täitartunnan, muista ilmoittaa siitä kouluun tai päiväkotiin. Se on nopein tapa katkaista tartuntakierre. Täit eivät tartu räjähdysmäisesti koulussa tai kotona, eikä tartuntariskin vuoksi tarvitse jäädä kotiin. Parhaiten täitartuntaa voi ehkäistä varomalla hiusten osumista muiden hiuksiin ja pitämällä pitkät hiukset kiinni. 

Päätäi on loinen

  • Aikuiset täit ovat noin 2–3 mm pituisia, vaaleanharmaita tai rusehtavia
  • Saivareet ovat noin 1 mm kokoisia vaaleita palluroita, jotka kiinnittyvät tiukasti hiuksiin, erityisesti korvien yläpuolelle ja niskaan
  • Yksi naaras munii päivässä noin 8 munaa, jotka kuoriutuvat noin viikossa
  • Täi elää noin 25 vuorokautta
  • Päätäi imee verta vähintään kolme kertaa päivässä. Ilman verta täi kuolee 1–2 vuorokaudessa
  • Täit leviävät usein ryömimällä päästä toiseen

Miten täit hävitetään?

  • Hanki täishampoota, geeliä tai vaahtoa
  • Käytä shampoota ohjeen mukaan ja harjaa hiukset huolellisesti täikammalla
  • Uusi käsittely noin viikon päästä ja aina tarvittaessa
  • Pese vuodevaatteet ja vaatteet vähintään 60 asteessa
  • Myös muut hiusten kanssa tekemisissä olleet esineet on hyvä puhdistaa tai eristää kahdeksi viikoksi muovipussin sisään
  • Ehkäise tartuntaa pitämällä pitkät hiukset kiinni ja neuvo lapsia käyttämään vain omia päähineitä ja hiustarvikkeita

Jaa tämä artikkeli!

Tuoreimmat artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Sivusto on suojattu reCAPTCHA:lla ja Googlen tietosuojalauseke ja käyttöehdot pätevät.