Lehdet, risut ja muu roska patoavat ennen pitkää huoltamattomat rännit umpeen. Pahimmillaan seisova vesi ruostuttaa pellit puhki, jolloin vesi valuu seuraavaksi pitkin seiniä. Rännien puhdistaminen on se helpompi vaihtoehto tyyriille rännirempoille tai sitäkin kalliimmille kosteusvaurioille. 

 

Kuinka usein rännit puhdistetaan?

Rännien kuntoa kannattaa kiipeillä silmäilemään kahdesti vuodessa – lehtien tiputtua syksyisin sekä keväisin. Mitä lähempänä puut ovat torppaa, sitä todennäköisemmin löytyy myös tukoksia. Kevään kierroksella on fiksua katsastaa, ettei talven jäljiltä tippunut lumi ole runnonut peltejä solmuun. Tarkastuksessa kannattaa katsastaa myös kiinnitysten kunto, jotta tuuli ei ennen pitkää vie koko laitosta mukanaan. Hyvin huollettuna sadevesijärjestelmä voi kestää useampiakin vuosikymmeniä.

Rännien puhdistus

Rännien puhdistamisessa suurin ongelma on useimmiten operointitasolle kapuaminen ja turvallisuuden takaaminen. Mikäli tyhjennyksen pystyy tehdä katolta käsin, tulee moisen sirkustaiteilun ajaksi ripustaa itsensä valjaisiin, ettei tulevia kuukausia tarvitse viettää lasaretin puolella. Sama homma pätee kaikenlaisten nostolaitteiden varassa roikkumiseen. Myös perinteisillä tikapuilla heiluessaan kannattaa olla tarkkana. 

Mikäli rännit ovat matalalla (tai olet itse todella pitkä), saattaa urakka onnistua harjaa käyttäen jopa maasta käsin. Mahdolliset varrenjatkeet ja muut leikkikalut kannattaa shoppailla rautakaupan puolelta.

Rännien puhdistaminen itsessään ei ole sen suurempaa rakettitiedettä – poista vain roskat. Puoliso ja naapurit kiittävät jos siirrät roskat suoraan muovipussiin tai huolehdit muutoin ettei kuravellit jää pitkin pihaa maatumaan. Tsemppiä työmaalle!

Hoida homma kunnolla – lisävinkit rännien puhdistamiseen

  • Puhdista samalla vaivalla, kiipeilyllä ja kiroilulla myös muu katto roskasta ja moskasta
  • Huuhtele rännejä urakan päätteeksi tarkistaaksesi mahdolliset vuodot ja syöksytorven tukkeumat
  • Paranna torpan yleisilmettä kuuraamalla rännien kuraiset ulkopinnat ainakin kerran vuosituhannessa. Käytä liinaa tai pehmeää harjaa yhdessä pesuaineen kanssa. Varo valitsemastasi kaikista hurjinta tärpättiä, ettet harjaile vahingossa maalipintaa taivaan tuuliin
  • Epäilyttävätkö hurjapäisimmät stuntit? Jätä pahimmassa tai parhaimmassa tapauksessa homma suoraan ammattilaisten hoidettavaksi

Jos rännit ovat vanhat, jääneet pitkään huoltamatta tai hajonneet muuten vain ajan saatossa, voi sadevesijärjestelmän vaihto olla paikallaan. Se kannattaa hoitaa ajallaan, jotta kosteus ei siirry talon rakenteisiin. Ränniremonttiin voi pyytää maksuttoman kartoituskäynnin esimerkiksi Sadexilta.

Jaa tämä artikkeli!

Uutiset ja vinkit helpompaan arkeen!

Parvekelasien pesu pitää näkymän kirkkaana

Tervetuloa perehtymään yhteen kodinhoidon usein unohdettuun osa-alueeseen: parvekelasien puhdistukseen. Monille meistä parveke on rauhan tyyssija, ...

Kahvikoneen puhdistus – aina maukasta kahvia

Kahvikoneesi voi olla jokapäiväisessä käytössä kohdennettuna jatkuvalle kahvijauheen, veden ja kahvin öljyjen vaikutukselle. Tämä sekoitus ...

Vinyylilattia on kestävä ja puhtaana se kestää vieläkin paremmin

Viime vuosina vinyylilattia on löytänyt tiensä vauhdilla suomalaisiin koteihin, nousten yhdeksi suosituimmista lattiavaihtoehdoista modernin sisustajan ...

Kotisiivouksen vuosikello – toukokuu

Jääkaapin ja pakastimen puhdistus Kevään takuuvarmin pommi löytyy useimmiten jääkaapin syövereistä. Tässä kohden vuotta löytänet ...

Kotisiivouksen vuosikello – huhtikuu

Huhtikuu herättää luonnon uuteen loistoon ja samalla vauhdikkaasti lisääntyvä auringonvalo iskee armottomasti kotimme tahroja ja ...

Puhelimen puhdistaminen – säännöllisyys on valttia

Puhelimen puhdistaminen on usein arjen keskellä sivuutettu, mutta erittäin tärkeä toimenpide. Tutkimukset ovat osoittaneet, että ...

Airfryerin puhdistaminen – pidä suosikkilaitteesi puhtaana

Airfryer on vakiinnuttanut paikkansa yhä useammasta keittiöstä ja monet meistä käyttävätkin airfryeria monipuolisesti ruoanlaittoon. Tämä ...

Näin valitset kotiisi sopivan robotti-imurin

Robotti-imuri on laite, joka on mullistanut kodin siivouksen, tarjoten automatisoidun ratkaisun päivittäiseen pölyn ja lian ...

Grillipizza – verraton kesäherkku arkeen ja juhlaan

Täydellinen pizzapohja Hyvän pizzapohjan salaisuus ovat 00-jauhot (eli tavallista hienojakoisempi vehnäjauho) ja huolellinen vaivaaminen. Taikina ...

Moppaajan tsatsiki

Valmistusaika: alle 30 minuuttia Ohjeesta tulee 4 annosta Tsatsikin raaka-aineet: 1 tuore kurkku   Kastike: ...

Moppaajan coleslaw

Ohjeesta tulee noin 3-4 annosta. Valmistusaika: 4h Coleslaw raaka-aineet: 250g kaalia 2 kpl (n.180g) porkkanaa ...

Imuristin lanttulaatikko

Ohjeesta tulee 2 x 0,85 litran rovetta. Valmistuaika noin 2 tuntia. Lanttulaatikon raaka-aineet 1 kg ...

Imuristin pinaattiletut

Ohjeesta tulee 16 pikkulettua Valmistusaika: 30 minuuttia Pinaattilettujen raaka-aineet 1 kananmuna 4 dl maitoa 25g ...

Moppaajan pasta carbonara

Pasta carbonaran raaka-aineet: 1 pkt (140g) pekonia 250g tuorepastaa (gluteenittomana käytä esimerkiksi tätä pastaa) 2½ dl ...

Imuristin mangojuustokakku

Tämä resepti on jo valmiiksi gluteeniton. Vegaaniseen ruokavalioon sopivaksi tätä sen sijaan on vaikeaa muokata, ...

Moppaajan korvapuustit

Korvapuustin raaka-aineet: 5 dl vettä (+42’c) 2 pss. (a 11g) kuivahiivaa 2 dl sokeria 1 ...

Kotisiivous vaatii huolellista suunnittelua – näin me tutustumme kotiisi

Jokainen koti on erilainen ja siksi suunnittelukäynti antaa meille mahdollisuuden suunnitella toiveidesi mukainen siivouskokonaisuus ja ...

Kotitalousvähennys, eli palveluita kotiin 60% edullisemmin

Kotitalousvähennys 2024 Siivous-, kotitalous-, hoiva- ja hoitotyön osalta vähennystä saa 60% tehdyn työn osuudesta (ennen ...

Siivouslahjakortti – Tuplalahja, joka kannattaa hyödyntää

Maailmassa ei liene montaa joululahjaa, jonka arvo on saajalleen yli puolet ostohintaansa suurempi. Harva nimittäin ...

Koti Puhtaaksi Oy:n uusi toimitusjohtaja Reetta Alastalo kertoo nolona: “Reputin siivoustaitotestimme”

Euroopan ja Suomen parhaana siivousalan työpaikkana palkittu Koti Puhtaaksi Oy saa uuden vetäjän, kun yrityksen ...

Tarjoamme automatisoidun kotitalousvähennysilmoituksen asiakkaillemme!

Verohallinto avasi vuoden 2023 alussa rajapinnan, jonka avulla kotitalousvähennyskelpoista työtä tekevät yritykset voivat ilmoittaa kotitalousvähennykseen ...

Koti Puhtaaksi pääsi osaksi Reijo Kelan ja Lotta Svärd säätiön Hiljainen kansa -näyttelyä

Lottamuseon pihassa Tuusulassa komeilee Koti Puhtaaksi hahmo värikkäässä työasussaan. Saana Tyni kutsuttiin pukemaan yksi näyttelyn ...

Logomme on uudistunut

  Teemme työtämme täydestä sydämestä ja sydän kuvaa hyvin myös tapaamme toimia yhteiskunnallisena yrityksenä. Yrityksemme ...

Millan uratarina: ”Olen päässyt kehittymään sekä työssä, että ihmisenä”

– Aloitin työt tosiaan Tampereella, jonka jälkeen olen käynyt lisäksi Turussa, Oulussa ja Jyväskylässä. Nykyään ...