Mitä työtehtäviä kotisiivous sisältää?

5169
2 min

Millaisia työtehtäviä kotisiivous sisältää? Mitkä kaikki tilat ja pinnat kuuluvat kotisiivouksen perusrunkoon? Siivouspalvelu etenee selkeällä kaavalla.

Me teemme pääasiassa jatkuvia kotisiivouksia eli ylläpitosiivoamme asiakkaidemme koteja 1-4 viikon välein. Luonnollisesti myös kertaluontoiset siivoukset, kuten muuttosiivous, kuuluvat tarjoamaamme.

Ensimmäinen siivouskerta on niin sanottu aloitussiivous, jonka aikana asunto siivotaan erityisen perusteellisesti. Aloitussiivoukseen varataan aikaa yleensä noin kaksi kertaa niin paljon kuin normaaliin siivouskäyntiin. Perusrungon lisäksi aloitussiivoukseen ehditään ottaa mukaan myös lisäpalveluja.

Kun koti siivotaan ammattimaisesti säännöllisesti, ei lika tai esimerkiksi kalkki ehdi pinttyä pinnoille. Asunto tulee vähitellen tutuksi siistijöillekin ja sen myötä ylläpitosiivous sujuu lopulta aika sutjakkaasti!

Siivouspalvelu seuraa niin sanottua perusrunkoa. Alta näet, mitä tehtäviä meidän kotisiivouspalvelumme perusrunkoon kuuluu. Siivouksiin varataan aikaa sen mukaan, että perusrungon kaikki kohdat ehditään tehdä laadukkaasti. Jos aikaa jää tai sitä on varattu normaalia enemmän, voidaan mukaan ottaa lisäpalveluja asiakkaan toiveiden mukaan.

Koko asunto

  • Pölyjen pyyhintä ulottuvuuskorkeudelta
  • Väliovien ja kahvojen pyyhintä
  • Katkaisijoiden pyyhintä
  • Peilien ja lasipintojen pyyhintä
  • Sohvien ja tuolien imurointi
  • Liukukiskojen alakiskojen imurointi
  • Mattojen, lattian ja listojen imurointi
  • Lattian pyyhintä

Keittiö

  • Kaapistojen ja kahvojen pyyhintä
  • Välitilan pyyhintä
  • Kodinkoneiden pyyhintä
  • Työtasojen ja pöytien pyyhintä
  • Altaan ja hanan pyyhintä
  • Mikron puhdistus

Kylpyhuone

  • Peilien ja lasipintojen pyyhintä
  • Suihkun lasiseinien pyyhintä
  • Saunan oven pyyhintä
  • Altaan ja hanan pyyhintä
  • WC-istuimen puhdistaminen
  • Saunan lattian imurointi ja pyyhintä

Lisäpalvelut

  • Ikkunoiden pesu
  • Ilmanvaihtoventtiilien puhdistus
  • Lattiakaivojen puhdistus
  • Yläpölyt
  • Uunin pesu
  • Kalkinpoisto
  • Jääkaapin puhdistus
  • Roskakaapin puhdistus

Nimikin sen kertoo – siivouspalvelu on asiakaspalvelutyötä

Suuri osa asiakkaamme pyrkii olemaan poissa kotoa siivouksen ajan, mutta on hyvä muistaa, että vuorovaikutus asiakkaiden kanssa on tärkeä osa siivoustyötä. Toisen ihmisen koti on tietyllä tapaa hyvin intiimi paikka työskennellä ja asiakassuhteet perustuvat luottamukseen. Siksi on tärkeää, että asiakkaat kohdataan lämpimästi.

Asiakkaat myös tekevät tästä työstä niin merkityksellistä. Ajan kuluessa kotien lisäksi ihmisistäkin tulee tuttuja ja siivoustyön arvo nousee esiin entistä paremmin. Monelle juuri kotisiivous on se juttu, mikä mahdollistaa sujuvan, turvallisen ja onnellisen arjen.

Moni siistijä onkin sitä mieltä, että siivoustyössä parasta ovat ihanat asiakkaat.

Katso avoimet työpaikat