Kun syksy vähitellen vaihtuu talveen, on kodin eteinen ihan erityisen kovalla kulutuksella. Sisään kulkeutuva loska, kura ja hiekoitussora vahingoittavat helposti lattiaa eikä siivouskierre tunnu pysähtyvän millään. Muutamalla vinkillä tästäkin kuitenkin selvitään!

 

Hanki eteiseen hyvä matto

Jos asut omakotitalossa, kannattaa oven ulkopuolella valita karhea matto, johon kivet ja muut kengänpohjissa kulkevat sattumat tarttuvat. Talotyypistä riippumatta oven sisäpuolelle sopii parhaiten imukykyinen matto, jonka läpi kosteus ei valu lattialle. Maton koossa ei kannata kitsastella, sillä keskiverto eteisessä tulee helposti ahdasta ja sisään tullessa kengät riisuisi mieluusti hieman pidemmällä kuin heti ovensuussa. Jos perheeseen kuuluu lapsia, voi kurakaukalon hankkiminen olla hyvä idea. Kaukalossa kengät saavat sulaa ja kuivua rauhassa eikä kenkien mukana tullutta törkyä tarvitse raapia irti eteisen matolta.

Säilytä eteisessä vain sen verran tavaraa, kuin on pakko

Mitä vähemmän eteisessä on tavaraa, sen helpompi pienikin tila on pitää siistinä. Siivoa siis kaikki kesäkauden kengät, takit, harrastustarvikkeet ja muu irtain varastoon. Harvoin käytössä olevat siistimmät takit ja kengät kannattaa niin ikään säilyttää jossain muualla. Samassa eteisessä ne jäävät helposti märkien arkivaatteiden uhriksi, ja juhlapäivänä saattaa vastassa olla epämiellyttäviä, kostean tunkkaisia yllätyksiä. Myös arkivaatteet haluavat kuivua mahdollisimman nopeasti. Muuten etenkin villakangas ja muut huokoiset materiaalit käyvät äkkiä tuoksahtamaan. Perinteisen koukkunaulakon sijaan kannattaa harkita henkareita tai henkaritankoon ripustettavia S-koukkuja, jotta takit saa roikkumaan hieman väljemmin. Kenkäkaappi on tilaa säästävä ja esteettinen ratkaisu, mutta sopii huonosti kenkien kuivattamiseen. Ilmava kenkäteline on kosteille kengille sopiva välipysäkki ennen kenkäkaappia. Kenkätelineessä ei kannata säilyttää koko perheen täyttä jalkinevalikoimaa, jotta juuri ulkoa tulleet kengät kuivuvat mahdollisimman nopeasti. Epämiellyttävän hajun lisäksi kosteus haurastuttaa kenkien liimauksia ja materiaaleja lyhentäen niiden käyttöikää.

Sijoita pikasiivousvälineet eteiseen

Froteepyyhe, pari mikrokuituliinaa ja mieto yleispuhdistusaine riittävät akuutin kurakatastrofin taltuttamiseen. Käytännöllinen matto kerää itseensä enimmän töryn, mutta ikävä kyllä myös seinät ja kalusteet saavat yleensä osansa. Eteisen pikasiivouksessa riittää, että enin kosteus pyyhitään pois ympäröiviltä materiaaleilta. Pidemmän kaavan mukaan siivotessa imuroidaan matot, järjestetään luovasti järjestyneet vaatteet ja tarkistetaan, ettei mattojen tai kalusteiden alle ole muodostunut kosteusvaurioylläreitä.

Kuraisten tassunjälkien puhdistaminen

Koira ryntäsi sisään kääntymättä kylpyhuoneen kautta? Lemmikkikoti on tähänkin vuodenaikaan erityisten haasteiden äärellä. Harva koira osaa pyyhkiä tassunsa eteisen mattoon, joten loska ja kura leviävät silmänräpäyksessä ympäri asuntoa. Märät ja kuraiset tassunjäljet kannattaa puhdistaa heti, sillä vesi ja loska yhdessä hiekan kanssa vahingoittavat helposti monia lattiamateriaaleja. Monitoimimoppi ja mikrokuituliina riittävät hyvin päivittäiseen siivoukseen. Heti käyttövalmiit ja jo valmiiksi kosteat siivousliinat ovat oiva apu myös lattioiden pyyhkimiseen. Eteiseen on hyvä varata helposti saataville sopivan karkea froteepyyhe, jolla voi pyyhkäistä pois suurimmat kurat jo heti ovella. Kura-aikaan monitoimimoppi kannattaa säilyttää niin ikään käden ulottuvilla esimerkiksi eteisessä, jotta tassunjäljet on helppo siivota nopsasti sisään tullessa.

Jaa tämä artikkeli!

Uutiset ja vinkit helpompaan arkeen!

Kotisiivouksen vuosikello – huhtikuu

Huhtikuu herättää luonnon uuteen loistoon ja samalla vauhdikkaasti lisääntyvä auringonvalo iskee armottomasti kotimme tahroja ja ...

Puhelimen puhdistaminen – säännöllisyys on valttia

Puhelimen puhdistaminen on usein arjen keskellä sivuutettu, mutta erittäin tärkeä toimenpide. Tutkimukset ovat osoittaneet, että ...

Airfryerin puhdistaminen – pidä suosikkilaitteesi puhtaana

Airfryer on vakiinnuttanut paikkansa yhä useammasta keittiöstä ja monet meistä käyttävätkin airfryeria monipuolisesti ruoanlaittoon. Tämä ...

Näin valitset kotiisi sopivan robotti-imurin

Robotti-imuri on laite, joka on mullistanut kodin siivouksen, tarjoten automatisoidun ratkaisun päivittäiseen pölyn ja lian ...

Kodin kevätsiivous

Viimeistään kevätaurinko paljastaa sinulle nurkissasi lymyävät pölypallerot ja pinttymät, mikäli olet niitä onnistunut vielä omatunnoltasi ...

Pysäytä kura ja loska eteiseen

Hanki eteiseen hyvä matto Jos asut omakotitalossa, kannattaa oven ulkopuolella valita karhea matto, johon kivet ...

Kotisiivouksen vuosikello – maaliskuu

Tämän kuun valinnoissa riittää toden teolla jumpattavaa siivousliinan kanssa. Kotiaan kun jynssäilee ajan kanssa näyttävään ...

Kotisiivouksen vuosikello – helmikuu

Tavanomaiseen malliin olimme jo vitsailemassa, että siivouksen vuosikellossa on jälleen luvassa kodin siivouksen saralla varsinaisia ...

Grillipizza – verraton kesäherkku arkeen ja juhlaan

Täydellinen pizzapohja Hyvän pizzapohjan salaisuus ovat 00-jauhot (eli tavallista hienojakoisempi vehnäjauho) ja huolellinen vaivaaminen. Taikina ...

Moppaajan tsatsiki

Valmistusaika: alle 30 minuuttia Ohjeesta tulee 4 annosta Tsatsikin raaka-aineet: 1 tuore kurkku   Kastike: ...

Moppaajan coleslaw

Ohjeesta tulee noin 3-4 annosta. Valmistusaika: 4h Coleslaw raaka-aineet: 250g kaalia 2 kpl (n.180g) porkkanaa ...

Imuristin lanttulaatikko

Ohjeesta tulee 2 x 0,85 litran rovetta. Valmistuaika noin 2 tuntia. Lanttulaatikon raaka-aineet 1 kg ...

Imuristin pinaattiletut

Ohjeesta tulee 16 pikkulettua Valmistusaika: 30 minuuttia Pinaattilettujen raaka-aineet 1 kananmuna 4 dl maitoa 25g ...

Moppaajan pasta carbonara

Pasta carbonaran raaka-aineet: 1 pkt (140g) pekonia 250g tuorepastaa (gluteenittomana käytä esimerkiksi tätä pastaa) 2½ dl ...

Imuristin mangojuustokakku

Tämä resepti on jo valmiiksi gluteeniton. Vegaaniseen ruokavalioon sopivaksi tätä sen sijaan on vaikeaa muokata, ...

Moppaajan korvapuustit

Korvapuustin raaka-aineet: 5 dl vettä (+42’c) 2 pss. (a 11g) kuivahiivaa 2 dl sokeria 1 ...

Kotisiivous vaatii huolellista suunnittelua – näin me tutustumme kotiisi

Jokainen koti on erilainen ja siksi suunnittelukäynti antaa meille mahdollisuuden suunnitella toiveidesi mukainen siivouskokonaisuus ja ...

Kotitalousvähennys, eli palveluita kotiin 60% edullisemmin

Kotitalousvähennys 2024 Siivous-, kotitalous-, hoiva- ja hoitotyön osalta vähennystä saa 60% tehdyn työn osuudesta (ennen ...

Siivouslahjakortti – Tuplalahja, joka kannattaa hyödyntää

Maailmassa ei liene montaa joululahjaa, jonka arvo on saajalleen yli puolet ostohintaansa suurempi. Harva nimittäin ...

Koti Puhtaaksi Oy:n uusi toimitusjohtaja Reetta Alastalo kertoo nolona: “Reputin siivoustaitotestimme”

Euroopan ja Suomen parhaana siivousalan työpaikkana palkittu Koti Puhtaaksi Oy saa uuden vetäjän, kun yrityksen ...

Tarjoamme automatisoidun kotitalousvähennysilmoituksen asiakkaillemme!

Verohallinto avasi vuoden 2023 alussa rajapinnan, jonka avulla kotitalousvähennyskelpoista työtä tekevät yritykset voivat ilmoittaa kotitalousvähennykseen ...

Koti Puhtaaksi pääsi osaksi Reijo Kelan ja Lotta Svärd säätiön Hiljainen kansa -näyttelyä

Lottamuseon pihassa Tuusulassa komeilee Koti Puhtaaksi hahmo värikkäässä työasussaan. Saana Tyni kutsuttiin pukemaan yksi näyttelyn ...

Logomme on uudistunut

  Teemme työtämme täydestä sydämestä ja sydän kuvaa hyvin myös tapaamme toimia yhteiskunnallisena yrityksenä. Yrityksemme ...

Millan uratarina: ”Olen päässyt kehittymään sekä työssä, että ihmisenä”

– Aloitin työt tosiaan Tampereella, jonka jälkeen olen käynyt lisäksi Turussa, Oulussa ja Jyväskylässä. Nykyään ...