Saana ja Henri elävät täyttä arkea. Kasvavan yrityksen lisäksi kaksi pientä lasta pitävät vanhempansa kiireisinä. Kolmevuotias Rosa ja yksivuotias Romeo ovat koko yritysperheen silmäteriä.

– Työn lisäksi myös kotiarjen organisoiminen on tärkeää, jotta paketti pysyy kasassa. Olemme sopineet selkeän työnjaon kodinhoitoon liittyen. Kun omat hommat on hoidettu, on helpompaa ottaa omaakin aikaa, kun tietää, että on oman osansa hoitanut, Henri kertoo.

Saana ja Henri viihtyvät siistissä kodissa.

– Siisteys tuo selkeyttä. Kun molemmat tietävät työnjaon, homma ei käy yhdelle ihmisille liian raskaaksi.

Valvotut yöt ja kiireiset aamut ovat heille tuttua arkea, kuten muissakin pikkulapsiperheissä.

– Aamut ovat aina kiireisimpiä ja niitä varten olemme kehitelleet muutamia kikkoja, joilla saamme aamut luistamaan helpommin. Esimerkiksi valmistelemme aamun rutiinit jo illalla pitkälle valmiiksi, Saana kertoo.

Kun rutiinit ovat kohdallaan, pahimmalta kiireeltä vältytään. Se mahdollistaa sen, että on enemmän aikaa harrastaa ja tehdä kivoja juttuja koko perheellä.

– Voimme keskittyä enemmän siihen iloon, jota lasten kanssa touhuilusta saa. Tykkäämme muun muassa pyöräillä koko perheellä ja käydä yhdessä puistoissa. Kiireettömästä lasten kanssa olemisesta saa valtavasti virtaa muuhunkin elämään, Henri kertoo.

– Minulle on jopa sanottu, että luonteeni on sopivasti pehmentynyt lasten saamisen myötä ja olen ottanut sen kohteliaisuutena, Saana kertoo hymyillen.

Saanan ja Henrin 5 vinkkiä helpottamaan kiireistä arkea:

  1. Jaa vastuuta. Jaa vuorot kumppanin kanssa: tehkää työlista, mitä omina vastuuiltoina tulee tehdä ja mistä vastata. Jokaisella perheellä toimii omat systeemit, joten sovella tämä toimimaan teidän arkeenne. Tynin perheen sääntölistassa on muun muassa se, että kaikki puhtaat pyykit tulee laittaa kaappiin ja konetta pyörittää niin kauan kuin pyykkiä on. Arkea on huomattavasti helpompi elää, kun vastuut on jaettu tasapuolisesti. Silloin molemmat osapuolet voivat vuoroilloin käydä urheilemassa, syömässä, tapaamassa ystäviä tai vaikka shoppailemassa, hyvällä omallatunnolla.
  2. Valmistele aamun KAIKKI rutiinit jo illalla valmiiksi. Pinoa päivän lähtövaatteet vaippoineen ja ulkovaatteineen, kata aamupala valmiiksi pöytään, täytä päiväkotiin tai töihin otettavat kassit valmiiksi.
  3. Aamuja nopeuttava vinkki! Iltapesun jälkeen voit laittaa seuraavan päivän puhtaat vaatteet lapsille suoraan päälle. Aamulla lapsen tarvitsee vain käydä pisulla tai vaihtaa vaipat ja that’s it.
  4. Tee kerran viikossa ruokamaraton. Valmista samanaikaisesti kolme eri pääruokaa. Purkita ja pakasta. Paniikkipäiviä tulee aina, jolloin valmis kotiruoka pelastaa. Tämä myös säästää kustannuksia, sillä vältyt ulkona syömiseltä.
  5. Ulkoista niin paljon kuin mahdollista. Kauppakassipalvelu voi tuoda kerran viikossa aina käytettävät perusainekset. Siivouspalvelu voi poistaa ison osan arkistressistä. Voisiko joku kylän luotettava tyttö hakea lapset kerran viikossa hoidosta ja viedä harrastuksiin, jotta voit käydä kauppaostoksilla töiden jälkeen rauhassa ilman paniikkia?

Lataa ja tulosta oma vastuunjako -taulukkosi tästä:

Vastuunjakotaulukko

Katso samasta taulukosta myös Saanan ja Henrin esimerkki:

Esimerkkitaulukko

Jaa tämä artikkeli!

Uutiset ja vinkit helpompaan arkeen!

Kotisiivouksen vuosikello – huhtikuu

Huhtikuu herättää luonnon uuteen loistoon ja samalla vauhdikkaasti lisääntyvä auringonvalo iskee armottomasti kotimme tahroja ja ...

Puhelimen puhdistaminen – säännöllisyys on valttia

Puhelimen puhdistaminen on usein arjen keskellä sivuutettu, mutta erittäin tärkeä toimenpide. Tutkimukset ovat osoittaneet, että ...

Airfryerin puhdistaminen – pidä suosikkilaitteesi puhtaana

Airfryer on vakiinnuttanut paikkansa yhä useammasta keittiöstä ja monet meistä käyttävätkin airfryeria monipuolisesti ruoanlaittoon. Tämä ...

Näin valitset kotiisi sopivan robotti-imurin

Robotti-imuri on laite, joka on mullistanut kodin siivouksen, tarjoten automatisoidun ratkaisun päivittäiseen pölyn ja lian ...

Kodin kevätsiivous

Viimeistään kevätaurinko paljastaa sinulle nurkissasi lymyävät pölypallerot ja pinttymät, mikäli olet niitä onnistunut vielä omatunnoltasi ...

Pysäytä kura ja loska eteiseen

Hanki eteiseen hyvä matto Jos asut omakotitalossa, kannattaa oven ulkopuolella valita karhea matto, johon kivet ...

Kotisiivouksen vuosikello – maaliskuu

Tämän kuun valinnoissa riittää toden teolla jumpattavaa siivousliinan kanssa. Kotiaan kun jynssäilee ajan kanssa näyttävään ...

Kotisiivouksen vuosikello – helmikuu

Tavanomaiseen malliin olimme jo vitsailemassa, että siivouksen vuosikellossa on jälleen luvassa kodin siivouksen saralla varsinaisia ...

Grillipizza – verraton kesäherkku arkeen ja juhlaan

Täydellinen pizzapohja Hyvän pizzapohjan salaisuus ovat 00-jauhot (eli tavallista hienojakoisempi vehnäjauho) ja huolellinen vaivaaminen. Taikina ...

Moppaajan tsatsiki

Valmistusaika: alle 30 minuuttia Ohjeesta tulee 4 annosta Tsatsikin raaka-aineet: 1 tuore kurkku   Kastike: ...

Moppaajan coleslaw

Ohjeesta tulee noin 3-4 annosta. Valmistusaika: 4h Coleslaw raaka-aineet: 250g kaalia 2 kpl (n.180g) porkkanaa ...

Imuristin lanttulaatikko

Ohjeesta tulee 2 x 0,85 litran rovetta. Valmistuaika noin 2 tuntia. Lanttulaatikon raaka-aineet 1 kg ...

Imuristin pinaattiletut

Ohjeesta tulee 16 pikkulettua Valmistusaika: 30 minuuttia Pinaattilettujen raaka-aineet 1 kananmuna 4 dl maitoa 25g ...

Moppaajan pasta carbonara

Pasta carbonaran raaka-aineet: 1 pkt (140g) pekonia 250g tuorepastaa (gluteenittomana käytä esimerkiksi tätä pastaa) 2½ dl ...

Imuristin mangojuustokakku

Tämä resepti on jo valmiiksi gluteeniton. Vegaaniseen ruokavalioon sopivaksi tätä sen sijaan on vaikeaa muokata, ...

Moppaajan korvapuustit

Korvapuustin raaka-aineet: 5 dl vettä (+42’c) 2 pss. (a 11g) kuivahiivaa 2 dl sokeria 1 ...

Kotisiivous vaatii huolellista suunnittelua – näin me tutustumme kotiisi

Jokainen koti on erilainen ja siksi suunnittelukäynti antaa meille mahdollisuuden suunnitella toiveidesi mukainen siivouskokonaisuus ja ...

Kotitalousvähennys, eli palveluita kotiin 60% edullisemmin

Kotitalousvähennys 2024 Siivous-, kotitalous-, hoiva- ja hoitotyön osalta vähennystä saa 60% tehdyn työn osuudesta (ennen ...

Siivouslahjakortti – Tuplalahja, joka kannattaa hyödyntää

Maailmassa ei liene montaa joululahjaa, jonka arvo on saajalleen yli puolet ostohintaansa suurempi. Harva nimittäin ...

Koti Puhtaaksi Oy:n uusi toimitusjohtaja Reetta Alastalo kertoo nolona: “Reputin siivoustaitotestimme”

Euroopan ja Suomen parhaana siivousalan työpaikkana palkittu Koti Puhtaaksi Oy saa uuden vetäjän, kun yrityksen ...

Tarjoamme automatisoidun kotitalousvähennysilmoituksen asiakkaillemme!

Verohallinto avasi vuoden 2023 alussa rajapinnan, jonka avulla kotitalousvähennyskelpoista työtä tekevät yritykset voivat ilmoittaa kotitalousvähennykseen ...

Koti Puhtaaksi pääsi osaksi Reijo Kelan ja Lotta Svärd säätiön Hiljainen kansa -näyttelyä

Lottamuseon pihassa Tuusulassa komeilee Koti Puhtaaksi hahmo värikkäässä työasussaan. Saana Tyni kutsuttiin pukemaan yksi näyttelyn ...

Logomme on uudistunut

  Teemme työtämme täydestä sydämestä ja sydän kuvaa hyvin myös tapaamme toimia yhteiskunnallisena yrityksenä. Yrityksemme ...

Millan uratarina: ”Olen päässyt kehittymään sekä työssä, että ihmisenä”

– Aloitin työt tosiaan Tampereella, jonka jälkeen olen käynyt lisäksi Turussa, Oulussa ja Jyväskylässä. Nykyään ...