Ei liene salaisuus, että puhtaanapitoalalla työskenteleville henkilöille ammattiylpeys ja työssään arvostetuksi tuleminen eivät ole itsestäänselvyyksiä.
Yhteiskunnassa, jossa menestys mitataan rahalla, alhaisen palkkatason ammatteja ei arvosteta kovin korkealle. Saatetaan ajatella, että jos ihminen ei hankkiudu korkeatuloiseen ammattiin, hän ei ole kovin älykäs tai tavoitteellinen. Tulotason ohella hän ei myöskään ole kiinnostunut urallaan etenemisestä tai tee muitakaan pitkän tähtäimen suunnitelmia. Koetaan jopa, että koska työhön pääsee ilman koulutusta, ala houkuttelee “toisen luokan kansalaisia” joiden edestä muut urapolut ovat syystä tai toisesta sulkeutuneet. Jos ihan tavallinen, unelmia ja tavoitteita omaava ihminen kuitenkin jostain syystä päätyy tällaiseen toimeen, joutuu hän sinne olosuhteiden pakosta tai vain väliaikaisesti.
Edellä mainitun kaltaiset ajatusmallit aiheuttavat epäluottamuksen kierteen, joka ilmenee siistijöiden arjessa arvostuksen puutteena. Ilmapiiri on onneksi hitaasti muuttumassa ja siistijän työ asetetaan yhä useammin samalle viivalle toisten asiakaspalvelualojen kanssa.
Siistijän työssä ei nimittäin pärjää ihan kuka tahansa. Etenkään jos kyseessä on kotisiivous, jossa on omat haasteensa: lokaatiot vaihtuvat monta kertaa päivässä, asiakas on monesti paikalla työn tapahtumahetkellä ja lopputuloksen täytyy olla tasaista laatua kohteesta riippumatta. Työnkuva vaatii tekijältään järjestelmällisyyttä, ajanhallintaa, tarkkuutta ja huolellisuutta, työvälineiden ja -menetelmien tuntemusta, hyviä sosiaalisia taitoja sekä kovaa fyysistä kuntoa ja paineensietokykyä.
Haastattelemani siistijät itse löytävät työstään paljonkin positiivista sanottavaa: tyytyväisiltä asiakkailta saadut kiitokset, tunne oman työn tarpeellisuudesta, osaamista kohtaan osoitettu kunnioitus, työyhteisön hyvinvointi sekä yhteen hiileen puhaltaminen tuovat nostetta työpäiviin. Ammattiylpeyttä luovat myös työnjohdolta saatu koulutus, tuki ja varmuus siitä, että oman työn jälki on tasokasta. Voimaannuttavia asioita ovat myös leikkimielinen, keskinäinen kilpailu ja ihmisten kohtaaminen yksilönä. Myös reklamaatioihin osataan suhtautua kehityskohteina silloin, kun ne ovat aiheellisia: on hyvä saada palautetta, jotta tietää, mihin täytyy keskittyä kovemmin ja mikä sujuu jo. Kuulostaa ihan tavalliselta duunilta, haasteineen ja onnistumisineen.
Arvokkuuden kokemus ei riipu pelkästään tilanteista ja tapahtumista, vaan arvostus tai sen puute näkyy parhaiten siinä, miten ihmiset kohtelevat toisiaan. Vaikka henkilö on palveluammatissa, hän ei ole pelkkä palvelija. Kiitokset ja anteeksipyynnöt, toisen ihmisen huomioon ottaminen ja kuunteleminen kuuluvat kaikille. Eleet, puheet ja teot kertovat ammattiaan harjoittavalle ihmiselle hänen työpaikallaan, mitä ajattelet hänestä. Huono käytös keljuttaa, kun taas kaunis motivoi. Meistä jokainen on paljon enemmän kuin pelkkä ammatti: olemme ihmisiä, emmekä voi tietää, millaisista olosuhteista polullemme osuvat kanssakulkijat tulevat. Siistijä jos kuka tietää, että elämäntilanteita ja koteja on yhtä monenlaisia kuin on ihmisiäkin.
Arvostus on näkökulman laajentamista.
Lue Aamulehden juttu: Siivooja Noora Pietiläinen turhautui jatkuvaan puheeseen paskaduunista
English