Tekeillä olevan Ruusupuvun päälle Saana “Supersiistijä” Tyni on suunnitellut ompelijamestari Paula Malleuksen kanssa moppitakin tuhansia kertoja käytetyistä mopeista.

“Vastustan pikamuotia ja haluan omalla asullani korostaa materiaalien kierrätettävyyttä” kertoo Saana Tyni, 31.

Tyni haluaa, että pukukin tehdään käytetyistä materiaaleista.

 

#moppitakki valmistuu Remaken ateljeessa Helsingissä

Takin päämateriaalina ovat tuhansia koteja puhdistaneet mopit. Nämä mopit ovat alunperinkin suomalaista käsityötä Viledan Salon tehtaalta. Nyt mopit saavat uuden elämän ekologisena turkiksena.

Saana Tyni kertoo halunneensa teettää koko pukunsa kierrätetyistä materiaaleista. “Kyselin useammaltakin suunnittelijalta tarjousta tämän henkisen puvun suunnittelusta, mutta monet yrittivät toppuutella ideoitani. Paula syttyi tälle idealle heti ensimmäisessä puhelussa ja valintani oli sen myötä selvä”, Saana kertoo suunnittelijan valinnasta. 

Näitä materiaaleja nähdään tänä vuonna Linnan juhlissa

Idea moppitakkiin tuli yllättäen Paula Malleuksen katsellessa, mitä kaikkea Saana Tynin johtaman yrityksen varastosta oli löytynyt. Saana oli lätkäissyt tiskiin käytetyn mopin. “Katsoin aluksi, että mikä ihmeen minkki tuo on ja sitten mulla välähti, että tostahan sais mageen turkiksen.” Paula kertaa tapahtumia.

Myös Linnan juhlien puku tehdään kierrätetyistä materiaaleista. “Se on ihanan eloisa ja ihan minun näköiseni asu”, Saana Tyni kertoo. Puku on vielä kesken ja sen valmistuminen tulee Saana Tynin mukaan menemään tosi lähelle juhlia suuren työmäärän takia.

Paula Malleus on ompelijamestari, vaatesuunnittelija ja kiertotalouden edelläkävijä

Viimeisen 12-vuoden aikana Malleus on tullut tunnetuksi toimiessaan yrityksensä Remaken kautta. Hän on edistänyt uutta tekemisen muotoa koko tekstiili- ja muotialalla vaikuttaen mm. koulutussisällön rakentamiseen. Malleuksen kohauttavia pukuja on nähty Linnan juhlissa vuosi toisensa perään ja näin on myös tänä vuonna.

Saana “Supersiistijä” Tyni toimii siistijänä ja toimitusjohtajana Koti Puhtaaksi nimisessä perheyrityksessä

Yritys valittiin tänä vuonna Suomen parhaaksi työpaikaksi ja Euroopan parhaaksi siivousalan työpaikaksi. Saana kulkenut kivisen polun yrittäjänä ja työllistää nyt 203 siivousalan ammattilaista. Saana Tyni kohautti alkuvuodesta oranssilla iltapuvulla vastaanottaessaan Suomen paras työpaikka -palkinnon.

Lisätiedot

  • Saana Tyni

Siistijä ja toimitusjohtaja

[email protected]

045 609 3031

  • Paula Malleus

Ompelijamestari ja moppitakin suunnittelija

[email protected]

044 528 0581

  • Jussi Kotomäki

Viledan edustaja (moppien tuotanto Suomessa)

[email protected]

0400 693 241

 

Jaa tämä artikkeli!

Uutiset ja vinkit helpompaan arkeen!

Kotisiivouksen vuosikello – huhtikuu

Huhtikuu herättää luonnon uuteen loistoon ja samalla vauhdikkaasti lisääntyvä auringonvalo iskee armottomasti kotimme tahroja ja ...

Puhelimen puhdistaminen – säännöllisyys on valttia

Puhelimen puhdistaminen on usein arjen keskellä sivuutettu, mutta erittäin tärkeä toimenpide. Tutkimukset ovat osoittaneet, että ...

Airfryerin puhdistaminen – pidä suosikkilaitteesi puhtaana

Airfryer on vakiinnuttanut paikkansa yhä useammasta keittiöstä ja monet meistä käyttävätkin airfryeria monipuolisesti ruoanlaittoon. Tämä ...

Näin valitset kotiisi sopivan robotti-imurin

Robotti-imuri on laite, joka on mullistanut kodin siivouksen, tarjoten automatisoidun ratkaisun päivittäiseen pölyn ja lian ...

Kodin kevätsiivous

Viimeistään kevätaurinko paljastaa sinulle nurkissasi lymyävät pölypallerot ja pinttymät, mikäli olet niitä onnistunut vielä omatunnoltasi ...

Pysäytä kura ja loska eteiseen

Hanki eteiseen hyvä matto Jos asut omakotitalossa, kannattaa oven ulkopuolella valita karhea matto, johon kivet ...

Kotisiivouksen vuosikello – maaliskuu

Tämän kuun valinnoissa riittää toden teolla jumpattavaa siivousliinan kanssa. Kotiaan kun jynssäilee ajan kanssa näyttävään ...

Kotisiivouksen vuosikello – helmikuu

Tavanomaiseen malliin olimme jo vitsailemassa, että siivouksen vuosikellossa on jälleen luvassa kodin siivouksen saralla varsinaisia ...

Grillipizza – verraton kesäherkku arkeen ja juhlaan

Täydellinen pizzapohja Hyvän pizzapohjan salaisuus ovat 00-jauhot (eli tavallista hienojakoisempi vehnäjauho) ja huolellinen vaivaaminen. Taikina ...

Moppaajan tsatsiki

Valmistusaika: alle 30 minuuttia Ohjeesta tulee 4 annosta Tsatsikin raaka-aineet: 1 tuore kurkku   Kastike: ...

Moppaajan coleslaw

Ohjeesta tulee noin 3-4 annosta. Valmistusaika: 4h Coleslaw raaka-aineet: 250g kaalia 2 kpl (n.180g) porkkanaa ...

Imuristin lanttulaatikko

Ohjeesta tulee 2 x 0,85 litran rovetta. Valmistuaika noin 2 tuntia. Lanttulaatikon raaka-aineet 1 kg ...

Imuristin pinaattiletut

Ohjeesta tulee 16 pikkulettua Valmistusaika: 30 minuuttia Pinaattilettujen raaka-aineet 1 kananmuna 4 dl maitoa 25g ...

Moppaajan pasta carbonara

Pasta carbonaran raaka-aineet: 1 pkt (140g) pekonia 250g tuorepastaa (gluteenittomana käytä esimerkiksi tätä pastaa) 2½ dl ...

Imuristin mangojuustokakku

Tämä resepti on jo valmiiksi gluteeniton. Vegaaniseen ruokavalioon sopivaksi tätä sen sijaan on vaikeaa muokata, ...

Moppaajan korvapuustit

Korvapuustin raaka-aineet: 5 dl vettä (+42’c) 2 pss. (a 11g) kuivahiivaa 2 dl sokeria 1 ...

Kotisiivous vaatii huolellista suunnittelua – näin me tutustumme kotiisi

Jokainen koti on erilainen ja siksi suunnittelukäynti antaa meille mahdollisuuden suunnitella toiveidesi mukainen siivouskokonaisuus ja ...

Kotitalousvähennys, eli palveluita kotiin 60% edullisemmin

Kotitalousvähennys 2024 Siivous-, kotitalous-, hoiva- ja hoitotyön osalta vähennystä saa 60% tehdyn työn osuudesta (ennen ...

Siivouslahjakortti – Tuplalahja, joka kannattaa hyödyntää

Maailmassa ei liene montaa joululahjaa, jonka arvo on saajalleen yli puolet ostohintaansa suurempi. Harva nimittäin ...

Koti Puhtaaksi Oy:n uusi toimitusjohtaja Reetta Alastalo kertoo nolona: “Reputin siivoustaitotestimme”

Euroopan ja Suomen parhaana siivousalan työpaikkana palkittu Koti Puhtaaksi Oy saa uuden vetäjän, kun yrityksen ...

Tarjoamme automatisoidun kotitalousvähennysilmoituksen asiakkaillemme!

Verohallinto avasi vuoden 2023 alussa rajapinnan, jonka avulla kotitalousvähennyskelpoista työtä tekevät yritykset voivat ilmoittaa kotitalousvähennykseen ...

Koti Puhtaaksi pääsi osaksi Reijo Kelan ja Lotta Svärd säätiön Hiljainen kansa -näyttelyä

Lottamuseon pihassa Tuusulassa komeilee Koti Puhtaaksi hahmo värikkäässä työasussaan. Saana Tyni kutsuttiin pukemaan yksi näyttelyn ...

Logomme on uudistunut

  Teemme työtämme täydestä sydämestä ja sydän kuvaa hyvin myös tapaamme toimia yhteiskunnallisena yrityksenä. Yrityksemme ...

Millan uratarina: ”Olen päässyt kehittymään sekä työssä, että ihmisenä”

– Aloitin työt tosiaan Tampereella, jonka jälkeen olen käynyt lisäksi Turussa, Oulussa ja Jyväskylässä. Nykyään ...