Kehityspalaveri 17.10.2014

Tapanamme on pitää koko henkilöstön palavereja muutaman kuukauden välein.
Palaverien tarkoituksena on nostaa esille asioita, jotka ovat olleet hyvin, ovat tuoneet haasteita tai kaipaavat kehittämistä. Tavoitteena näillä taas on saada työolosuhteita joustavemmiksi, mielekkäämmiksi sekä saada pois mahdolliset mieltä painavat asiat sekä kuunnella henkilöstöä ja käydä läpi yrityksen muita asioita/uudistuksia.

Parhaiten tieto kehittämistä kaipaavista kohdista tulee yleensä näistä palavereista ja nimenomaan henkilöstöltä. Toisinaan myös työntekijöillä on mielessä ollut pitemmän aikaa joku pieni juttu, jota ei ole muistanut sanoa arjen härdellissä- siksipä on hyvä pysähtyä aloilleen ja ihan porukalla kirjata ylös asioita ja miettiä niihin ratkaisuja.

Tämän palaverin seurauksena mm.työmääräyksiin kirjataan toivomuksista tarkemmat ohjeistukset ”hankalasti löydettäviin” asiakaskohteisiin, tehtiin yhdelle isolle asiakkuudellemme joka kohteeseen omat, paikanpäälle jätettävät laminoidut ohjeistukset (poikkeavat huomattavasti tyypillisestä käynnistä, joten kohde käy jouhevammin kun suoraan paikan päällä on selkeä ohjeistus). Viime palaverissa puolestaan päätettiin ottaa pysäköintiä helpottava Parkman-sovellus käyttöön.

Palaverin seurauksena myöskin rentouduimme, söimme vatsat täyteen, nauroimme, vitsailimme, sekä toivotimme tervetulleeksi työkokeilija Marjon. Aiheesta lisää seuraavassa blogikirjoituksessa :)

PALAVERI

Yhdessäoloa =)

 

 

 

 

 

 

Pikku palaveeraajaMenoissa mukana myös maskottimme vanha muori Hilla

 

 

 

 

 

 

Palaveeripöytä

Palaveriherkkuja