Saana Tyni

About Saana Tyni

This author has not yet filled in any details.
So far Saana Tyni has created 48 blog entries.

Viisi siivoavaa sisarusta juhlivat siskojen päivää kuumailmapallolennolla

Viisi siivoavaa sisarusta juhlivat kansainvälistä siskojen päivää kuumailmapallolennolla - miten sinä juhlistat siskojen päivää? Elokuun ensimmäisenä sunnuntaina juhlitaan siskojen päivää ympäri maailmaa. Olipa välimatka mikä tahansa, siskojen suhde on yksi vahvimmista heti avioliiton jälkeen. Tänä päivänä juhlitaan näitä vahvoja siteitä, joista on tehty paljon tarinoita, elokuvia ja lauluja. Siskot huolehtivat toisistaan, auttavat toisiaan, toisinaan riitelevätkin, [...]

|2019-05-03T03:53:59+03:00elokuu 14th, 2018|Ajatuksia, Henkilötarinat, Yleinen|

Saana Tyni – KP:n perustaja, toimitusjohtaja ja äitihahmo

Saana Tyni on Koti Puhtaaksi Oy:n perustaja sekä toimitusjohtaja. Jo nuorena Saanalle oli sanottu, että hänen vahvuutensa ei ole lukeminen, vaan tekeminen; lisäksi hän kertoo jo lapsena inhonneensa sotkua ja levällään olevia tavaroita. Hänellä on sekä koulussa että kotona ollut paljon vastuuta kannettavanaan ja hän on auttanut muita mielellään. Kaikki tämä näkyy edelleen hänen [...]

|2019-05-03T03:54:01+03:00syyskuu 5th, 2017|Henkilötarinat, Yleinen|

Pikkuyrittäjät: Koululaiset perustivat oikeita yrityksiä – ottivat jopa lainaa

Pikkuyrittäjät: Koululaiset perustivat oikeita yrityksiä – ottivat jopa lainaa   Hervannan Sanomat kirjoitti pikkuyrittäjistä 5.4.2017: Etelä-Hervannnan koululaiset ovat tänä keväänä perustaneet iltapäiväkerhossa neljä yritystä. Kyse on Nuori Yrittäjyys ry:n alaisesta Pikkuyrittäjät-konseptista. Yhteensä 13 koululaista neljänneltä ja viidenneltä luokalta Etelä-Hervannan koulusta osallistui touhuun. Yrittäjyyttä harjoiteltiin kymmenen viikkoa ja se huipentui Koskikeskuksessa pidettyyn tapahtumaan, jossa oppilaat myivät [...]

|2017-11-08T09:43:47+03:00huhtikuu 5th, 2017|Uutiset|

Maksatko täyttä hintaa palveluistasi? Sinun ei ehkä tarvitsisi!

Olemme huomanneet, että todella harva ihminen on tietoinen arvonlisäverottomasta palvelusta, eli alvia ei aina tarvitse maksaa kotisiivouksesta ja muista kodin palveluista. Arvomme siellä parhaillaan ilmaista kotisiivousta, ja moni osallistuja valitteli, kuinka kunto on huono ja palveluja ei silti ole tullut käytettyä. Päätin tämän innoittamana kiteyttää asiaa pähkinänkuoreen ja näin, toivon mukaan, myös lisätä tietoisuutta vaikeassa [...]

|2017-11-08T09:45:33+03:00maaliskuu 20th, 2017|Uutiset|

Koti; se ihana rakas vaiko vain raskas?

Olen Saila- yksi tästä Koti Puhtaaksi Oy:n takana olevasta sisarusparvesta. Pääosin työni tässä perheyrityksessämme koostuu asiakastapaamisista. Mietimme asiakkaidemme kanssa yhdessä jokaisen arkeen sopivimmat siivousratkaisut. Nautin työstäni, on sydämen asia auttaa siivousratkaisuilla ihmisiä voimaan arjessa paremmin.  Jokaisella on oma henkilökohtainen kokemus kodista ja se merkitsee kaikille eri asioita. Harvalle meistä koti on kuitenkaan vain asunto, jossa [...]

|2017-11-08T09:45:54+03:00maaliskuu 15th, 2017|Yleinen|

Mikrossa pinttynyttä likaa? Ei hätää!

  https://youtu.be/pkUIpgbZvr4 Entä kun mikro on niin pinttynyt, että sen jynssäämiseen menisi ikuisuus aikaa?! Oheisella videolla kerrotaan pinttyneen mikron puhdistukseen helpottava ja nopeuttava kikka. Sama video ja lukuisia muitakin löytyy osoitteesta www.facebook.com/kotipuhtaaksi.fi. Facebook-saitiltamme pääset myös seuraamaan muita kuulumisiamme. Laitamme ihan kohtapuoliin facen kautta jakoon ilmaisia, meille tarpeettomia puhdistusaineita. Raakkaamme asteittain ainevarastojamme ja yhdenmukaistamme kaikki aineet- [...]

|2017-11-08T09:46:08+03:00helmikuu 22nd, 2017|Siivousvinkit|

Ekologisempaa arkea! Voita videon tuote itsellesi!

https://youtu.be/h8d7s2O1zRA Oheisessa videossa kerrotaan arjen vinkki teemalla kohti ekologisempaa arkea. Videolla näkyvä silikonialusta arvotaan! Käy katsomassa kisaa osoitteessa www.facebook.com/kotipuhtaaksi.fi! Osallistumaan pääset seuraavalla tavalla: Käy facebookissa kommentoimassa videopostausta, saapi myös pistää jakoon hyödyksi tutuilleen <3 TAI laita meille tulemaan yhteystietosi joko asiakaspalvelu@kotipuhtaaksi.fi tai facebookin kautta yksityisviestillä. Vaikka tämä ei nyt teemaan kotisiivous - tai muu siivouspalvelu [...]

|2017-11-08T09:46:38+03:00helmikuu 16th, 2017|Ekologisuus, Kilpailut, Siivousvinkit, Uutiset|

Kahden ainesosan hankausneste kotitekoisesti?

Koti Puhtaaksi Oy esittää:   Kuinka valmistaa kotitekoista, ekologisempaa hankausnestettä? Tarvit siihen kaiken lisäksi vain kahta ainesosaa. Kuikkaa videolta vinkki valmistuksesta sekä käyttökohteista.   https://youtu.be/cJqcxJKCYyY   Koti Puhtaaksi Oy kertoo vinkkejä videomuotoisena siivous- ja kodinhuoltoaiheeseen liittyen. Onko Sinulla mielessä joku vinkki, josta myös muut hyötyisivät? Kerro se meille- jos julkaisemme sen, palkitsemme vinkkaajan!

|2017-11-08T09:46:49+03:00helmikuu 6th, 2017|Siivousvinkit|

Huippukikka imurointiin!

Hello! Olemme yleisön pyynnöstä alkaneet tekemään aika ajoin julkaistavia huippukikkoja kodin askareisiin- aihealueina siivous, ruoanlaitto, pyykkäys- ja muut kodin pikkuniksit. Tuleeko Sinulla mieleen joku superkikka, josta olisi hyötyä muillekin? Vinkkaa se meille, osallistut samalla arvontaan (6kk kotisiivoukset! Arvo 837€) Tai, jos Sinulla tulee mieleen, mihin kategoriaan/millaisia vinkkejä erityisesti kaipaisit, myös niistä vinkeistä olemme kiitollisia! https://youtu.be/LW1qJQiFKqM [...]

|2017-11-08T09:47:38+03:00tammikuu 23rd, 2017|Siivousvinkit|